torstai 22. maaliskuuta 2018

Projektityön tehostaminen - Mielipiteiden kerääminen

Tehdessämme projektia, yksi tärkein asia on konsultoida tasaisin väliajoin toimeksiantajalta, että tekemämme työ olisi toivottua ja paranemaan päin. Se ei ole kummallekkaan osapuolelle mielekästä, jos lopullinen tuote olisi ollut helposti parannettavissa molemmin puolisen kommunikaation myötä.

Toimeksiannomme ollessa nuoremman väen innostaminen katsomaan teatteriesitystä ja saamaan heidät osallistumaan myös esityksen kulkuunkin, miksi emme tiedustelisi ajatuksia ja toiveita heiltä, katsojina.

Tapoja osallistua esityksen kulkuun tai kasvattaa mahdollisten asiakkaiden määrää ja ikähaarukkaa on kuitenkin monia. Koemme projektitiiminä, että onnistuaaksemme projektistamme parhaalla mahdollisella tavalla, meidän kannattaa kiinnittää huomiomme kaikista eniten niihin yleisimpiin syihin, jonka vuoksi nuoret eivät osallistu teatteriesitysten katsojakuntaan vaikka teatteri tarjoaisikin myös heidänkin ikäisille suunnattuja esityksiä.

Olemme para'aikaa koostamassa kyselyä valmiiksi ja käymme keskustelua kysyttävistä asioista, mutta myös millä tavalla jaamme kyselyn koulumme opiskelijoille. Emme odota suuria vastausmääriä, mutta käymme keskustelua siitä, pitäisikö meidään sähköpostilevityksen sijaan käydä mahdollisesti luokissa keräämässä vastauksia ja pitää esimerkiksi ruokailun aikaan ständiä sekä Porissa että Raumalla. 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Syke ei saa laskea

Projektityöryhmän ensimmäinen tapaaminen koko porukan voimin tapahtui 2.2:tta. Tuona aikana tutustuimme toisiimme ja kävimme alustavat ideamme lävitse. Keskustelimme myös siitä, millä aikataululla tahtoisimme tämän projektin saattaa valmiiksi.

Olimme käytännössä yksimielisiä sen asian suhteen, että kaikista eniten voisimme panostaa tehtävänantoon heti projektin alkupuoliskolla. Helmikuun ajan kolmella meistä koulu mahdollisti kaikista parhaiten ajankäytön projektin ideointiin, koska kurssien kokeet odottaisivat vasta huhtikuun lopussa. Nurkan takana odottava hiihtolomakin myös näytti houkuttelevalta vaihtoehdolta panostaa projektiin mahdollisimman paljon.

Projektijohtajamme ystävällisesti jakoi kaikkien tiimiläisten saataville linkin, johon voisimme kirjoittaa ajatuksemme ylös, jotta ne suoraan kirjautuisivat Trello-nimiseen sovellukseen, joka kokoaisi yhteen kaikki mahdolliset ideat.

Nyt maaliskuussa on aika alkaa kokoamaan tuon innokkaimman vaiheen satoa ja alkaa kokoamaan niistä kunnollista, yhteneväistä kokonaiskuvaa esiteltäväksi projektityön viimeisenä päivänä.


lauantai 17. maaliskuuta 2018

Mikä olikaan meidän tehtävänanto?

Projektin aikana olemme tavanneet toisiamme ja vaihtaneet ajatuksiamme, mutta emme ole missään vaiheessa unohtaneet myös toimeksiantajaamma, Rauman Kaupunginteatteria. Maaliskuun vaihteessa kävimme keskustalua tehtävänannostamme, siitä mikä se alunperin oli ja miksi se voisi muuttua. Olisiko sitä samalla myös mahdollisuutta laajentaa? 

Alunperin tehtävänantonamme oli suunnitella mobiilisen teatterikokemuksen tarjoamisen. Jokin keino, miten saisimme sisällytettyä jokaisen taskussa olevan kännykän mukaan teatteriesitykseen vapaaehtoisena, mutta käytettäessä tärkeänä osana kokonaisesitystä. 

Ohjaajamme lehtori Teppo Lundel sanoi: "Minua on jotenkin alkanut ärsyttää se iänikuisen vanha kuullutus: Sulkekaa matkapuhelimenne. Eikö sitä voisi käyttää teatteriesityksen ohjaamiseen?". 

Rauman kaupunginteatterin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Petteri Kangas puolestaan tapaamisessaan kertoi tilastotietoa heidän asiakaskunnastaan. Kyseisestä keskustelusta lähti ajatuksen siemen kasvamaan ja huomasimme yhdessä keskustelun uuden sivun olevan hyvin paljon edeltäväänsä samaistuva. 

Mobiilinen teatteri edistäisi nuoremman asiakaskunnan tavoittelua, joka on toivottavaa. Tämän hetkinen asiakaskunta on turhan homogeeninen ja koostuu pääasiassa eläköitymisen kynnyksellä olevista henkilöistä. Sen lisäksi että pohtisimme mahdollisuuksia tuoda mobiilinen laite mukaan teatteriesitykseen, voisimme käyttää aikaa myös muihin keinoihin, joiden myötä saisimme myös nuorempaa väkeä teatteriin. Teatteriesitykset kuitenkin ovat hyvin laajalle osalle henkilöitä tarkoitettuja ja toistaiseksi 20-45 vuotiaat voisivat olla enemmän kiinnostuneita teatterikokemuksista.

Olemme ottaneet asian ryhmässämme puheeksi ja toistaiseksi emme ole ilmaisseet halukkuuttamme ajatuksen sivuuttamiseen. Ongelmaan on mahdollista löytää ratkaisu ja tällä hetkellä neljä innokasta projektityöntekijää on tarttunut asiaan.  


Kaatuneita puita tienvarrella, ahkeria raivaajia

Rauman kaupunginteatteri tarjosi meille mahdollisuutta tulla katsomaan 27.2:tta olleen Koukussa-teatteriesityksen. Esityksen tarkoituksena oli antaa meille omakohtaista kokemusta tämän päivän teatteriesityksestä ja mahdollistaa tämän hetkisten ideoidemme toteuttamisen edessämme tapahtuvassa esityksessä. Samaan aikaan mahdollisesti uusia ajatuksia voisi herätä samanaikaisesti, joita emme koskaan aikaisemmin olleet vielä saaneet keksittyä.

Esityksen jälkeen ryhmä on käynyt keskusteluja tämän hetkisten suunnitelmien toteuttamisesta. Olimme iloisia siitä, että teatterille ei tulisi lisähankinnan merkeissä kustannuksia ja ajatuksien toteuttaminen ei toisi ylimääräisiä toimenpiteitä tämän kyseisen esityksen jo käyttäessä valmiiksi vaadittavaa tekniikkaa niiden asioiden toteuttamiseen, joita olimme alustavasti pohtineet.

Asiat eivät kuitenkaan ole niin yksinkertaisia. Pelkästään tekniikan läsnäolo ei tee suunnitelmistamme mahdollisia vaan meidän on pohdittava myös kokonaiskuvaa samalla. Meidän jokaisen mielissämme on ollut ajatuksia väliaikaäännestyksistä, jotka esimerkiksi muokkaisivat teatteriesityksen kulkua.

Murhamysteeri, jossa yleisö saisi ohjata etsivää mahdollisen ja todennäköisimmän murhaajan suuntaan, on varmasti mukaansa tempaava ja kiinnostava jokaiselle katsojalle. Äänestystilaston näkeminen vähentäisi keskustelua esityksen aikana ja täyttäisi jokaisen mielenkiinnon siitä, ketä vieressä istuva katsoja tai ystävä epäilee murhaajaksi tai kumman kosijaehdokkaan morsiammen pitäisi valita.

Kun olemme kuitenkin kokeneet katsojan roolin ja seuranneet esityksen toteuttamisen kulkua, milloin valomies saapuu paikalle ja tarkkaan esimerkiksi savuntuottokoneet ajoittuvat kokonaisesityksessä, meidän tulisi keskittyä ideoissamme myös toteutuksen helppouteen.

Esitys on suuri kokonaisuus, joka toimii parhaiten silloin, kun kaikki on suunnitelmallista ja ajastettua. Kun jokainen tietää, mitä tapahtuu, milloin tapahtuu ja missä tapahtuu, on helppoa saada esitettyä toimiva kokonaisuus saapuneille katsojille. Mitä ikinä ryhmämme tulisi esittämään valmiissa tuotoksessaan, sen tulisi istua tähän kokonaisuuteen yhtä toimivana osana kuin sen mikä tahansa muukin kappale.

Toistaiseksi suunnitelmamme ovat hyvät, mutta ne ovat vielä alkuvaiheessa viimeistelemättöminä ja terävä reunaisina. Projekti on kuitenkin vielä kesken ja kevään aikana kaikki on mahdollista.

Inspiraatiota teatteriesityksestä

Projektin edetessä helmikuun aikana, päätimme olla yhteydessä toimeksiantajaamme, Rauman Kaupunginteatteriin. Tarkoituksena oli selventää asioita heidän kanssaan ja kertoa, millä tavalla olemme ottaneet toimeksiannon vastaan ja mitä olemme tähän asti saaneet aikaiseksi. Tahdoimme myös kuulla heidän heidän alustavan mielipiteensä siitä, mitä olemme toistaiseksi saaneet aikaiseksi, jotta esittelemämme valmis tuote olisi huhtikuussa parhain mahdollinen. 

Kiittääkseen aktiivisesti toimivaa ryhmäämme, Rauman Kaupunginteatteri tarjosi meille keskustelutuokion lisäksi mahdollisuutta osallistua katsojien roolissa 27.2:tta olevaan Koukussa-teatteriesitykseen. 

Otimme vastaan tarjouksen ilomielin ja ryhmä sai hyvää inspiraatiota projektin toteuttamiseen saadessaan omakohtaista kokemusta nykypäivän teatteriesityksestä ja ajatukset mahdollisista keinoista toteuttaa projektimme toimeksiantoa esimerkiksi juuri tässä kyseisessä esityksessä. 

Esityksen jälkeen totesimme, että alustavat suunnitelmamme olisivat sellaisinaan mahdollisia toteuttaa esityksessä sen käyttäessä jo valmiiksi tekniikkaa, joka mahdollistaisi esimerkiksi valkokankaalle heijastuksien välittämistä. 


Projektin päättyminen

Nyt on saapunut viimeinen projektin virallinen päivä. Toukokuun aikana pidettiin Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen tiloissa Gra...