sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Syke ei saa laskea

Projektityöryhmän ensimmäinen tapaaminen koko porukan voimin tapahtui 2.2:tta. Tuona aikana tutustuimme toisiimme ja kävimme alustavat ideamme lävitse. Keskustelimme myös siitä, millä aikataululla tahtoisimme tämän projektin saattaa valmiiksi.

Olimme käytännössä yksimielisiä sen asian suhteen, että kaikista eniten voisimme panostaa tehtävänantoon heti projektin alkupuoliskolla. Helmikuun ajan kolmella meistä koulu mahdollisti kaikista parhaiten ajankäytön projektin ideointiin, koska kurssien kokeet odottaisivat vasta huhtikuun lopussa. Nurkan takana odottava hiihtolomakin myös näytti houkuttelevalta vaihtoehdolta panostaa projektiin mahdollisimman paljon.

Projektijohtajamme ystävällisesti jakoi kaikkien tiimiläisten saataville linkin, johon voisimme kirjoittaa ajatuksemme ylös, jotta ne suoraan kirjautuisivat Trello-nimiseen sovellukseen, joka kokoaisi yhteen kaikki mahdolliset ideat.

Nyt maaliskuussa on aika alkaa kokoamaan tuon innokkaimman vaiheen satoa ja alkaa kokoamaan niistä kunnollista, yhteneväistä kokonaiskuvaa esiteltäväksi projektityön viimeisenä päivänä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Projektin päättyminen

Nyt on saapunut viimeinen projektin virallinen päivä. Toukokuun aikana pidettiin Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen tiloissa Gra...