torstai 3. toukokuuta 2018

Tuomio odottaa - Valmiin työn esittely toimeksiantajalle

Päätimme projektiryhmänä, että ennen Grand Finalea kävisimme keskustelemassa toimeksiantajamme, Rauman Kaupunginteatterin, kanssa projektimme lopullisesta tuotoksesta. Ennen varsinaista esittelypäivää olisi vielä mahdollista muokata, parantaa, lisätä, selventää ja ylipäätänsä vaikuttaa siihen kyseiseen valmiiseen työhön, joka Tuotekehityspajan viimeisenä päivänä esiteltäisiin muulle yleisölle.

Soveimme esittelypäiväksi 24.4:ttä ja paikalle meistä pääsi melkein koko projektiryhmä.

Tapaamisen aikana kävimme lävitse projektin kokonaisuudessaan, mitä olimme tehneet ja mitkä ajatukset olivat vieneet meitä valmiiseen tuotteeseen. Olimme aikaisemmin teettäneet koulumme opiskelijoille kyselyn, joka oli kerännyt odotettavan määrän vastauksia, ja kyseiset vastaukset olivat tukeneet ja ohjanneet meitä projektin aikana.

Olimme tyytyväisiä projektiryhmänä, että toimeksiantanjamme oli tyytyväinen meidän tuotokseemme. Tämän myötä odotamme innolla ensi viikon keskiviikkona, 9.5:ttä, jolloin voimme tuoda esille myös muillekin meidän projektimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Projektin päättyminen

Nyt on saapunut viimeinen projektin virallinen päivä. Toukokuun aikana pidettiin Satakunnan ammattikorkeakoulun Porin kampuksen tiloissa Gra...